Isojärven Kansallispuisto

Täytin vuosia tuossa viikko takaperin ja ehkä pienessä ikäkriisissä asetin itselleni tavoitteen retkeillä kaikissa Suomen kansallispuistoissa, ennen kuin täytän kolmekymmentä. Aluksi suunnittelin, että haluan yöpyä kaikissa, mutta se olis kyllä liian korkealle asetettu tavoite, joten tyydytään myös päiväretkiin. Kesälle tietty jo alustavasti suunnitteilla montakin retkeä, mutta pitihän sitä määrätietoisena ihmisenä heti, nyt, samantien ottaa askel kohti päämäärää ja lauantaina lähdettiinkin Ilonan ja Hennun ja meidän colliepoikien kanssa Isojärven kansallispuistoon päiväretkelle.

Lähdettiin Heretyn kämpältä yhdentoista maissa liikkeelle tarkoituksena kiertää noin seitsemän kilometrin pituinen Kuorejärven reitti. Heretyn parkkipaikalla oli meidän autojen lisäksi muutama auto parkissa, mutta vain yksi pariskunta päivän aikana tuli poluilla vastaan. Heretyn kämpältä lähdettiin kulkemaan reittiä myötäpäivään ja ylitettiin alkumatkasta Kannuslahden silta, johon täytyi pysähtyä ihailemaan kauniin lumista maisemaa ja nappaamaan muutama valokuva. Joukon nuorimmainen, yhdeksän kuukauden ikäinen Nova ei malttanut vielä alkumatkasta poseerata kuvissa, joten kesäkaverit Halti ja Koda saivat edustaa kahdestaan.

Vaikka opastekylttejä oli jokaisessa risteyksessä, onnistuttiin jotenkin jutellessa ohittamaan Kuorejärven suuntaan kääntyvä polku ja jatkettiin ehkä vajaan parin kilometrin verran Lortikan suuntaan. Todennäköisesti oltiin Kaakkolammin kohdalla, kun tajuttiin kävelleemme harhaan ja käännyttiin takaisin. Lunta kansallispuistossa oli kiitettävästi, mutta polut olivat tehokkaasti tallautuneet ja pääsivät koirat kapealla uralla toistensa ohikin ongelmitta. Reitti Heretyltä Lortikkaan päin oli helppokulkuista, vaikka paikoin tamppaantunut lumi olikin liukasta.

Kuorejärvelle opastavan risteyksen jälkeen reitti kuitenkin muuttui selvästi vaikeakulkuisemmaksi. Polku vuoroin nousi korkealle mäelle, josta avautui kaunis näkymä Kuorejärvelle, ja vuoroin laski alas rantaviivaan. Laskut olivat paikoin jyrkkiä ja pakkaantunut lumi oli liukas jalkojen alla. Koirista, ainakin nuorimmaisesta, ja myös meistä ihmisistä alkoi jo hieman näkyä tauon tarve, ja huokaistiinkin kaikki helpotuksesta, kun monen nousun ja laskun jälkeen Kuorejärven laavu ja nuotiopaikka avautui edessämme.

Laavu oli kauniilla paikalla ja eväitä syödessämme saatiin ihailla lumista järvimaisemaa. Koda opetteli taukokäytöstä tulevia, pidempiä retkiä ja kesän vaelluksia varten, ja oikeastaan koko tauon ajan makoili laavussa. Halti ja Nova riehaantuivat taukopaikalla pieneen leikkiin, ja se toi jo vähän haastetta Kodan taukoilulle. Ilona oli kantanut pieniä polttopuita repussaan ja kuivien puiden ansiosta nuotio saatiin nopeasti syttymään. Nautittiin eväsleivät, makkarat ja kaakaot kaikessa rauhassa koirien nautiskellessa kanafileitä.

Nuotion sammuttua jatkettiin matkaa kohti Latokuusikkoa. Kuorejärven laavun jälkeen polku tuntui taas helpottavan, liekö osasyynä myös lyhyt lepohetki. Latokuusikkoa kohti mennessä ylitettiin muutamia pienien ojien yli meneviä siltoja ja kuljettiin lumisilla pitkospuilla. Latokuusikossa kapea tie oli muuttunut vettä virtaavaksi, puoliksi jäätyneeksi puroksi, ilmeisesti joka kesä Latokuusikon reitit muuttuvat ja tulvivat eri tavoin majavien rakentaessa patojaan. Latokuusikon jälkeen jatkettiin kohti Heretyn kämppää ja hämärä alkoikin jo viimeisen kilometrin aikana laskeutua metsään. Heretyn kämpällä Koda ja Halti innostuivat vielä juoksemaan kilpaa, kun porukan nuorimmainen pisti heti pysähdyttyämme maate.

Lopulta matkaa kertyi arviolta reilun kymmenen kilometrin verran ja aikaa taukoineen kului lähes viisi tuntia. Nuoret urokset tulivat loistavasti toimeen keskenään, Nova mallioppi isommiltaan ja Koda oli edelleen yhtä rakastunut Haltiin kuin kesällä. Retken myötä myös yksi kansallispuisto kuitattu listalta, enää 34 jäljellä!




Kiira & Koda