Koska collie päätyy keskimäärin ihmiselle, joka on ottamassa ensimmäistä harrastuskoiraansa tai kotikoiraa, jonka kanssa kuitenkin sitten innostuu vähän harrastelemaan, on tällaiset puheet erityisen myrkyllisiä. Silloin kun mä olin Kodan kanssa ehkäpä kolmatta kertaa pk-kentällä, totesi eräs saksanpaimenkoiraharrastaja noin karkeasti, että kaikki colliet on muuten sitten nykyään ihan paskoja. Sittemmin samainen harrastaja on kyllä vähän muuttanut mieltään, mutta kuitenkin. Jos olisin joku muu kuin minä (siis ärsyttävän kilpailuviettinen, määrätietoinen ja pirun ylpeä koiristani), olisi ehkä ollut viimeinen kerta sillä kentällä. Samoin kuin Kelmin kanssa BH-kokeessa ollessa kanssakilpailija totesi, ettei häntä jännitä yhtään, kun oli katsomassa koetta, missä ihan paska colliekin pääsi läpi... olipas kiva mennä oman collien kanssa sen jälkeen suorittamaan. Ja voin vain kuvitella, miten kiva olisi jonkun herkemmän ihmisen mennä suorittamaan koetta colliensa kanssa tällaisen kommentin kuultuaan.
Kun kuulee joka tuutista, miten juuri oman rotuiset koirat on surkeita, alkaa herkästi peilata oman koiran heikkouksia yleisiin olettamuksiin. Jos mun koira ei motivoidu, se johtuu vain siitä, että se on väärää rotua. Jos mun koira ei leiki, sekin johtuu vain ja ainoastaan rodusta. Nirsouskin on rodun vika, samoin kuin koiran ääntelyongelma. Tai jos tuo yllä mainittu BH-koe olisi sitten mennytkin pieleen, ei vika voisi olla liian vähässä treenissä, huonossa valmistautumisessa tai ohjaajan jännityksessä, vaan siinä, että colliet yksinkertaisesti on huonoja.
Toki edellä mainitut ominaisuudet on koirakohtaisia ja heikkouksia löytyy jokaisesta yksilöstä ja rodusta, mutta todella paljon on myös ohjaajasta ja ohjaajan taidoista kiinni. Colliet, kuten monet muutkin paimenkoirat ovat herkkiä ja ohjaajapehmeitä (kuten niiden kuuluukin olla), ja siten ne peilaavat joskus ärsyttävänkin hyvin ohjaajan mielialaa, eleitä ja olemusta. Kun ohjaaja treenatessa ajattelee, että tämä koirani on paska kuten kaikki muutkin tämän rotuiset, se koira muuten aika varmasti on paska. Ainakin sillä hetkellä. Kun ohjaaja on kokematon ja epävarma, näkyy se helposti koiran epävarmuutena ja passivoitumisena. Tätä huomaa etenkin kisatilanteissa - kun ohjaajaa jännittää, koira menee aivan lukkoon. Sitten todetaan, että vika on kyllä varmasti rodussa, vaihdetaan rotua ja kerrotaan eteenpäin, miten mulla olikin aikanaan surkea collie.
Kuitenkin nämä herkkyydet ja ohjaajapehmeydet on helppo kääntää isoksi voitoksi. Etenkin Kelmi on selvästi ohjaajapehmeä ja myös hitusen herkkä, se aistii mun mielialaa taitavasti ja lukee mun eleitä todella tarkasti. Kodakin, mutta hieman maltillisemmin. Jonkun mielestä nämä on huonoja ominaisuuksia, mutta mä olen pirun ylpeä koiristani, tykkään aivan hulluna niiden ominaisuuksista ja niiden persoonista, rakastan treenata niiden kanssa ja niiden jokainen onnistuminen tuntuu aidosti ja oikeasti ihan älyttömän hyvältä. Ja koska ne on herkkiä ja lukee mua ja mun fiiliksiä kuin avointa kirjaa, ne todellakin tietää, että ne on maailman parhaita molemmat. Ne ei pyytele olemassaoloaan anteeksi, ne on motivoituneita, taistelutahtoisia, itsevarmoja ja aktiivisia ja niistä on ihan mihin vaan, kunhan mä uskon niihin. Totesi muuten eilen tämä yllämainittu saksanpaimenkoiraharrastaja Kelmistä, että "sillä on kyllä helvetin hyvä saalis".
Eli kaikki kanssaharrastajat, uskokaa koiriinne ja näyttäkää niille, että ne on parhaita. Eläytykää ja heittäytykää, saatatte nähdä muutoksen koirissanne.
Kiira, parhaat koirat Koda & Kelmi
