Meillä alkaa Joensuu -kesä uhkaavasti lähenemään loppuaan ja viimeisen viikonlopun kunniaksi piti tietysti lähteä ihailemaan Pohjois-Karjalan upeimpia maisemia Kolin kansallispuistoon. Seuraksi lähti tällä kertaa mun oma äiti ja reitiksi valittiin reilu seitsemän kilometrin Mäkrän polku, joka kulki korkeimpien huippujen, hienoimpien näköalapaikkojen yli.
Aloitettiin reitti Ukon Yläpihalta ja käytiin ensin ihailemassa maisemia Ukko- ja Akka-Kolilla. Sää oli ihanan kirkas ja aurinkoinen, vaikka paria päivää aiemmin oli sääennuste lupaillut sadetta. Ukko- ja Akka-Koleilla oli ihmisiä miltei ruuhkaksi asti ihailemassa maisemia, myös muutamia koiria tuli alkureitistä vastaan, mutta taisivat aika monet käydä kiertämässä vain nämä korkeimmat huiput ja lopun kierroksen aikana tuli vastaan vain muutamia kulkijoita. Upeat maisemat Kolien huipuilta kyllä avautui, enkä yhtään ihmettele, että tuollaisille maisemille riittää ihailijoita.
Huippujen lisäksi ihailun kohteeksi pääsi sekä Mäkränaho että Ikolanaho, joiden ahomaisemaa niitetään, jotta aikoinaan torppien ympärille metsän kaskeamisen ja karjan laidunnuksen tuloksena muodostuneet perinnemaisemat säilytettäisiin. Samalla turvataan monien kasvi- ja esimerkiksi perhoslajien säilyminen Kolin luonnossa. Niiton lisäksi perinnemaisemia pidetään avoimina edelleenkin lampaiden laidunnuksen avulla.
Reitti oli luokiteltu vaativaksi ja melko rankkoja nousuja reitillä oli, etenkin nousu Mäkrävaaralle otti koville lähestulkoon helteisessä säässä. Reitin varrelta ei myöskään löytynyt vesipisteitä, joista olisi meille kaksijalkaisille kelvollista juomavettä löytynyt, mutta Ikolanahon vuokratuvan vieressä olevasta lähteestä sai Kodalle raikasta ja kylmää vettä. Mäkrän polun toisessa päässä valittiin vahingossa risteyksessä väärä polku ja lähdettiin Pikku Mäkrän suuntaan. Virheen huomasimme noin kilometrin kuljettuamme ja takaisin kulkiessa matka tuntui kyllä ainakin tuplasti pidemmältä.
Aurinkoinen ja helteinen sää oli osin hieman liikaa Kodalle, eikä reitin varrella ollut vesistöjä, joissa Kodaa olisi voinut uittaa tai kahluuttaa. Ikolanahon lähteestä otin hieman vettä, jota kaadoin Kodan päälle viilennykseksi. Pidettiin pari pidempää taukoa, joiden aikana ohjasin Kodan varjoon makoilemaan siksi aikaa, kun äidin kanssa syötiin eväitä. Taukojen aikana Koda kyllä ammensi itseensä oikein kunnolla virtaa ja tauon jälkeen nousi taas jalka reippaammin ja häntäkin oli hetken aikaa pystyssä. Taukojen lisäksi etenimme hitaasti, osin tosin maaston vaativuuden ja omankin väsähtämisen takia.
Taukoineen reitin kulkemiseen kului jopa neljä tuntia, keskinopeutemme reitillä oli sykemittarini mukaan vain reilu kaksi kilometriä tunnissa (tästä siis taukoihin kulunut aika laskettu pois) ja ei jäänyt epäselväksi, miksi reitti oli vaativaksi merkitty. Osin reitti kulki kyllä myös tasaisia, helppokulkuisia polkuja, mutta muutama jyrkkä, pitkä nousu sai sykkeen tosissaan nousemaan ja hien virtaamaan.
Hieno viimeinen viikonloppu Pohjois-Karjalassa. Ehkäpä me vielä palataan tänne, saattaisi täällä nimittäin viihtyä pidempäänkin. Iso kiitos kaikille teille, jotka olitte osa meidän Joensuu -kesää <3
Heti, kun tiesin pääseväni kesäksi töihin tänne Joensuuhun, haaveilin viikonloppuvaelluksesta Kolin maisemissa. Kolin reittejä katseltuani totesin kuitenkin, että yhden yön vaellukseen sieltä olisi vaikea löytää järkevää reittiä. Reitit olivat joko lyhyitä, päiväretkeilyyn sopivia tai liian pitkiä ja vaikeakulkuisia kulkea kahdessa päivässä. Aloin siis kartoittaa lähiseudun muita retkipaikkoja ja paikaksi valikoitui lopulta Patvinsuon kansallispuisto Lieksan ja Ilomantsin välimaastossa. Retkiseuraksemme sain houkuteltua Iipun ja Halti -collien ja reitiksi suunnittelimme Patvinkiertoa.
Auto starttasi Joensuusta lauantaina aamupäivästä ja ajeltiin reilun tunnin verran Patvinsuolle Lahnalammen pysäköintipaikalle. Lahnalammelta lähdettiin kulkemaan Patvinkiertoa myötäpäivään ja ensimmäiselle päivälle matkaa oli suunnitteilla noin 15 kilometriä. Ensimmäinen päivä kuljettiin aika täydellisessä vaellussäässä, lämpöä oli noin 16 astetta ja aurinko oli pilvessä. Koirat jaksoivat hyvin, tulivat mainiosti toimeen keskenään ja kulkivat tottuneesti pitkospuita. Kuljimme rauhallista vauhtia, maisemia ihaillen ja koiria kuvaillen. Ensimmäisen päivän maasto oli lähinnä suota, pitkospuut olivat hyvässä kunnossa ja reitti helppokulkuista. Suolla oli myös aivan ihanan hiljaista, todellinen irtiotto arjen kiireistä!
Ensimmäinen taukopaikkamme oli Nälmänjoen pysähdyspaikka, jossa nuotiopaikalla istuskeli kanssaretkeilijöitä kahden koiran kanssa. Seurue teki kuitenkin lähtöä meidän saapuessa paikalle ja päästiin hyvin heidän nuotiolleen. Trangialla keiteltiin Jalostamon lohikeitot (iso suositus tälle), nautittiin ruisleipää Koskenlaskija -juustolla ja paistoin nuotiolla vielä makkarankin. Nälmänjoki virtasi kapeana parin sadan metrin päässä tulentekopaikasta, joten vettä sai helposti virtaavasta vedestä.
Nälmänjoelta jatkettiin kohti Olkkosta ja Teretinniemeä. Reitille olisi saanut joitakin kilometrejä lisäpituutta suuntaamalla Nälmänjoelta vielä Surkanpuron ja Kurkilahden retkeilyalueille ja suuntaamalla sieltä Teretinniemelle, mutta päätettiin, että meille tuo 15 kilometriä riittäisi mainiosti yhden päivän matkaksi. Teretinniemellä kavuttiin lintutorniin, josta avautui upea näkymä suolle. Myös koirat yrittivät päästä jyrkkiä rappusia torniin, mutta todettiin ensimmäisellä tasanteella sen olevan liian vaarallisen näköistä ja autettiin koirat alas.
Teretin jälkeen seuraava pysähdyspaikkamme olikin jo yöpaikkamme, Majaniemi. Ja täytyy kyllä sanoa, ettei parempaa yöpaikkaa olisi ehkä voinut löytääkään. Majaniemestä avautui aivan upea näkymä Koitereen järvelle. Koitereen vesi oli kirkasta ja pohja hienoa hiekkaa. Ranta oli todella pitkälle matala ja koirat saivat kahlata vedessä kauaskin ilman, että edes mahat kastuivat. Kaksi nuorukaista nautti selvästi vedessä juoksemisesta ja Koda nuorempana sai tietty rannassa kunnon hepulitkin.
Nopean hengähdyksen jälkeen pystytimme teltan ja rupesimme iltaruoan tekoon. Hyttysen kiusasivat sekä meitä ihmisiä että koiria aivan liikaa ja iltaruoka syötiinkin huppu todella tiukasti nyöritettynä päähän. Hyvä, että näki mitä söi. Koirat alkoivat näyttää pikkuhiljaa väsymyksen merkkejä ja todistaakseen väsymyksensä, saivat ne pienen resurssikiistan aikaiseksi kepistä. Riita oli osin vahinkokin, Koda kun Haltin keppiä tavoitellessaan hieman kompuroi rinteessä ja aika voimalla putosi Haltin päälle. Hienosti kuitenkin molemmat palautuivat hölmöilystä.
Yö oli ensimmäinen, jonka Koda ikinä vietti teltassa. En ollut yhtään sitä totuttanut telttaan, mutta eipä tuo ole ennenkään mihinkään totuttamista kaivannut. Telttaankin se oli itse hakeutumassa, kun tarpeeksi kovasti rupesi väsyttämään ja hyttyset alkoivat käymään hermoille. Halti nukkui absidissa ja Koda pääsi mun ja Iipun väliin teltan puolelle. Edellisestä reissusta viisastuneena olin myös pakannut Kodalle Back on Track -loimen mukaan, joka päällä se sai nukkua. Siltikin Koda vaikutti hieman viluiselta ja koska uusi makuupussini (♥) on kesäilmoille vähän liioiteltu, levitin sen melkein kokonaan peitoksi ja nappasin karvakasan peiton alle lämpimään. Koda nukkui koko yön tosi levollisesti, pari kertaa vaihtoi paikkaa ja nukkui pää milloin mun ja milloin Iipun jalkojen päällä.
Aamu valkeni melko lämpimänä, mulla oli yöllä osin jopa kuuma uudessa untuvaisessa makuupussissani. Heti aamusta aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja syötiin aamupala kaikessa rauhassa. Toinen telttaseurue, joka Majaniemessä yönsä vietti, oli jatkanut matkaa aikaisin aamulla ja me saatiin nauttia rauhassa upeasta rannasta. Koirat juoksivat onnessaan rantaa edestakaisin ja leikkivät kepeillä. Edellisillan pienen kinan jälkeen oltiin hieman varovaisempia niiden vetoleikkien kanssa, mutta hienosti pojat leikkivät. Kerran Koda oli liian tuttavallisesti ottamassa Haltin kepistä kiinni, aivan Haltin kuonon vierestä ja siitä Halti hieman murahti. Koda kunnioitti tosi upeesti Haltin murahdusta ja poistui takavasemmalle.
Aamupalan ja rantaleikkien jälkeen purettiin teltta, pakattiin rinkat ja jatkettiin matkaa. Seuraavana pysäkkinä olisi Pirskanlampi, jonne matkaa Majaniemestä oli seitsemän kilometriä. Matka taittui ehkä hieman lauantaina hitaammin. Lämpötila nousi nopeasti yli kahdenkymmenen asteen, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja oltiin tietysti liikkeellä juuri keskipäivän kuumimpaan aikaan. Koirien vauhdista loisti väsymys ja kuumuus, paarmat osoittautuivat todelliseksi riesaksi ja juomataukoa pidettäessä kumpikaan koira ei oikein pystynyt rauhoittua juomaan paarmojen pörrätessä ympärillä.
Puolessa välissä matkaa Nälmänjoen ylitse pääsi lossilla, joka toimi käsivoimin. Kodahan oli tietysti heti ensimmäisenä ponttoonien varassa kelluvan lossin kyydissä ja pääsimme kätevästi joen yli.
Viimeinen taukopaikka oli siis Pirskanlampi, johon saavuimme kahden aikoihin ja tässä vaiheessa alkoi kyllä väsymys painaa jo meitä ihmisiäkin. Keittelimme taas rauhassa lounasta ja koirat kävivät juomassa lammesta. Pieni tuulenvire piti paarmat edes jotenkuten loitolla ja koirat saivat hetkittäin jopa levätä. Koda kävi myös viilentymässä lammessa ja teki pari pientä uintikierrosta viileässä vedessä.
Pirskanlammen jälkeen matka jatkui kohti autoa. Pari kilometriä kuljettuamme polku päättyi hiekkatielle. Emme sen tarkemmin katselleen ympärillemme vaan jatkoimme hiekkatietä eteenpäin. Ehkä noin kilometrin käveltyämme pysähdyimme ihmettelemään, eikö se polku muka enää jatkuisikaan metsän puolella. Vähän tympeää oli kävellä polttavan kuumassa auringossa pöllyävää hiekkatietä. Yksi kyykin luikerteli tien yli ja juuri Iipu ehti huomata sen, ennen kuin oltiin Kodan kanssa vaarallisella etäisyydellä. Katselimme tulostamaamme karttaa, mutta siitä ei löytynyt vastausta. Jatkoimme hiekkatietä eteenpäin ja ehkä puolen kilometrin jälkeen huomasimme, että tien toiselta puolelta tuli tielle polku, joka jatkoi tien toisella puolella kulkuaan metsässä. Jatkoimme siis sitä pitkin ja noin kilometrin käveltyämme olimme takaisin lähtöpaikalla. Viimeinen pätkä oli raskas ja molemmat koirat, etenkin Halti mustassa turkissaan, alkoivat väsähtää helteestä ja paahteesta.
Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut retki, sopivan pituinen ja helppokulkuinen reitti, hyvin hoidetut taukopaikat ja upealla maisemalla varustettu yöpymispaikka. Nuoret urokset tulivat hienosti toimeen keskenään ja Kodan ensimmäinen yö teltassa sujui aivan ongelmitta!
