Näissä keskusteluissa aivan liian usein joku tulee kommentoimaan, miten collie on arka ja miten se on colliella täysin normaali asia. Eikä se arkuus mitenkään pahaa arkuutta ole, sehän vain pelkää yksittäisiä asioita, kuten lattiaa. Ja arkuus ihmisiä kohtaanhan on vain hyvä ja toivottava asia, eipähän mene vieraita ilman lupaa moikkaamaan. Ja rotuhan saakin olla pidättäytyvä vieraita ihmisiä kohtaan, että eihän se oikeasti ketään pelkää, ei vain mistään hinnasta ikinä mene kenenkään vieraan lähelle. Ja colliehan on myös rotu, jota on omistajan kohdeltava silkkihansikkain ja jonka pitää ehdottomasti saada itse päättää, mitä se tekee ja milloin...
Mua ei suinkaan hermostuta tosiasioiden sanominen ääneen, kyllähän collieissa arkuudet ovat yhä liian yleisiä ja alusta- ja ääniarkuudet myös perinnöllisiä ongelmia. En näe siinä mitään pahaa, että tiedostaa oman rotunsa tai koiransa heikkoudet, mutta sellaisten mainostaminen rotuun kuuluvana, normaalina asiana saa mun verenpaineen kyllä nousemaan. Yhteen tällaiseen kommenttiin suutuspäissäni kävin vastaamassakin, että tällaisen asian sanominen on sama kuin toteaisi, että collien kuuluu olla vähän lonkkavikainen.
Uskallanpa myös epäillä, että useimmiten nämä rotua arkana ja arkuutta normaalina mainostavat eivät ole itse kovinkaan suurta pohjatyötä tehneet rotua, kasvattajaa tai koiraa valitessaan (collieille vastikään teetetyssä käytösongelmia kartoittavassa kyselyssä oli esimerkiksi useampi rekisteröimättömän collien omistaja käynyt vastaamassa). Eivätkä he ehkä myöskään ole nähneet riittävää vaivaa koiran sosialistamisessa, collieta kun joku on sattunut mainostamaan myös helppona koirana, jota ei esimerkiksi tarvitse ollenkaan kouluttaa. Ja toki, arkuuksien ollessa jossain määrin perinnöllinen ongelma, jonka periytymismekanismia ja kaikkia siihen vaikuttavia tekijöitä ei tunneta, voi kokeneelle, asioihin perinpohjin perehtyneelle ja luonnepuoleen panostavallekin kasvattajalle käydä huono tuuri, aivan kuten terveysasioissakin. Eikä niiden vaikeiden perinnöllisten arkuuksien suhteen hyväkään sosialistaminen aina auta.
Kuitenkin voin oman, tosin toistaiseksi vielä melko suppean kokemukseni perusteella todeta, ettei mulla ole tullut harrastuskentillä yhtäkään oikeasti arkaa ja sen suhteen ongelmallista collieta vastaan. On tullut vastaan niitä, joiden työmoottorissa tai taistelutahdossa tai jossain muussa olisi mun mielestä parannettavaa, mutta arkuuden suhteen ongelmallista collieta en harrastavalla ihmisellä ole tavannut. Mutta kun se ensimmäiseksi koiraksi tuleva kotikoira harrastuskoiraa useammin kuitenkin otetaan sen tarkemmin kasvattajiin tai heidän kasvatustyöhönsä perehtymättä, pentu vielä parhaimmillaan valitaan värin, edullisen hinnan (paperittomat), lyhyen pennunhakumatkan ja luovutusajankohdan (kesällähän se pentu on saatava) perusteella ja se pentu koko tärkeimmän sosialistamisaikansa pyörii vain omassa pihassa, on mielestäni aika kohtuutonta kirjoitella sitten keskustelupalstoille, miten arkuus kuuluu rotuun.
On selvää kuitenkin, että keskimäärin hieman pehmeänä, herkkänä paimenkoirana collie on montaa muuta rotua helpommin epävarmuuteen taipuvainen. Pahimmillaan kokematon omistaja saa kasvatettua pienestä epävarmuuden siemenestä järjettömän, arkea merkittävästi haittaavan mörön. Liian usein näen tai kuulen, että kiiltävän lattiapinnan ensimmäistä kertaa kohtaava, ensimmäistä askeltaan uudenlaisella pinnalla pohtiva pentu napataan samantien syliin tai hyssytellään ja lässytetään pennulle, joka hieman säpsähtää uudenlaista ääntä. Kun on satuttu vielä jostain kuulemaan, että nämä colliet usein ovatkin kovin arkoja, alkaa omistaja tiedostamattaan jännittää uusia tilanteita koiran kanssa ja ylireagoida pennun jokaiseen säpsähdykseen. Mikäpä sen parempi ja varmempi tapa ruokkia nuoren, herkän koiran epävarmuutta?
Viime viikolla Kodan kanssa puistossa lenkin ohessa kahdelle pienelle lapselle ja heidän vanhemmilleen Kodan osaamia temppuja esitellessä tuli pohdittua, miten nopeasti ja helposti ihmiset muodostavatkaan mielipiteensä tietystä rodusta, niin hyvässä kuin pahassa. Miten paljon hallaa voitkaan omalle rodullesi tehdä toteamalla rodusta kysyvälle, että näiden nyt vaan kuuluu olla vähän arkoja. Jos tämä kysyjä koskaan tällaisen kommentin jälkeen rotuun päätyy, se toivottavasti ei sorru pennun ylisuojeluun ja hössöttämiseen. Ja mikäli se ei syystä tai toisesta rotuun koskaan päädy, se toivottavasti painaa villaisella tuon yhden typerän ja harkitsemattoman kommentin hyväksyttävästä arkuudesta, eikä mainosta sitä eteenpäin seuraavalle. Enkä edelleenkään tarkoita tällä, etteikö luonteen heikkouksista saisi ja pitäisikin puhua ääneen, mutta tämän itselle tärkeän ja monelta osin todella hienon rodun puolesta toivoisin, että ihmiset miettisivät, minkälaista mielikuvaa he puheillaan ja teoillaan omasta rodustaan levittävät. Etenkin kun collieidenkin tapauksessa suurin osa ongelmista on todellisuudessa saanut alkunsa sieltä hihnan toisesta päästä... Vaikka onhan se meille ihmisille aina paljon helpompaa syyttää koiraa, kuin myöntää omat virheensä, etenkin tällaisen rodun kanssa, jota "ei todellakaan tarvitse edes kouluttaa".
Rakkaudesta rotuun,
Kiira & Koda
Tää on kyllä niin totta! Mua kanssa ärsyttää kun collieista puhutaan niin väärään sävyyn, ja sitten melkein ihmetellään jos on alusta- ja äänivarma collie :D Olis kyllä nii ön siistiä nähdä pehkoja enemmän harrastuskentillä, ovat niin kiva ja näyttävä rotu!
VastaaPoistaSe on vielä oma lukunsa, että miten muiden rotujen harrastajat puhuvat collieista, ja sen mä jotenkin paremmin ymmärrän. Mutta se, että omaa rotua aliarvioidaan ja mainostetaan negatiiviseen sävyyn, ja vielä faktoja vääristäen, ei mene mun ymmärrykseen!
PoistaNo jep! Ei tuota kyllä saisi mainostaa normaalina asiana! Collieissa ok kyllä surullista tämä omanlaisensa maine, johon in varmasti lukuisia eri syitä. Mutta ehkä tämäkin blogi herättelee edes joitain (collie)ihmisiä näkemään rodun uudessa valossa, Koda on kyllä niin hyvää promoa rodulle, jaa kirjoitat teidän touhuista niin kivasti ;)
PoistaOnpa mukavaa, että sie olet ottanut miun paikkani kansakunnan vauhkoajana :D Mie en oikein enää jaksa. Collieryhmiä en fyysisesti kykene seuraamaan. Johonkin topaan kommentoin silloin tällöin jotain, mutta en aktiivisesti seuraa. Kun en kestä sitä ilmapiiriä. Tulee välillä olo, kuin koko ryhmä olisi täynnä ristipistoja harrastavia keski-ikäisiä, joiden koti notkuu mautonta kitschia, ja seiniä täyttävät erilaiset postikortit ja maalaukset kammottavalla tavalla epämuodostuneista collieta muistuttavista koirista ja latteat elämänohjeet, ja surkean huono runous. Eikä siinä mitään, jos sellaisesta tykkää. Saa tykätä. Oon vaan todennut, että mun ruoansulatukselle ja henkiselle hyvinvoinnille sellainen on vähän liikaa.
VastaaPoistaHeh, katsotaan kuinka kauan mun psyyke kestää kommentointia ja ryhmien seuraamista :D ilmeisesti nahkaryhmässä fiksumpi meininki. Meillä kävikin alaosaston treeneissä tutustumassa yks collieta seuraavaksi koirakseen harkitseva, ja totesi, että mielenkiintoista porukkaa pehkoryhmässä... lieköhän osin siksi päätynyt nahkaan. Ja kyllä, sama olo tulee mullekin. Ja aina jaksaa ihmetyttää se, miten kaiken pitäisi koiran kanssa tavallaan olla helppoa (= pentu pitäisi saada just sinä päivänä, kun loma alkaa, kasvattajan pitäisi asua puolen tunnin ajomatkan päässä, kasvattajalla ei sais olla vaatimuksia harrastuksista, terveystarkeista tai oikeastaan mistään muustakaan ja koira sellanen, ettei kyl sitä tarttis mielellään ees kouluttaa). Uskon, että collierodun "uhkana" on sen monipuolisuus ja helppous. Se, mikä tekee rodusta niin ihanan ja rakastettavan, tekee siitä myös koiran, joka otetaan sen tarkemmin miettimättä ja asioihin perehtymättä. Ja toinen on kyllä tämä, että niiin moni näkee koirassa vain sen ulkonäön, blaah.
PoistaJoo, mullakin menee tolleriryhmässä aina tunteisiin kun kerrotaan "tollerikiljunnan" olevan joku rotuominaisuus ja yhdessä naureskellaan sen kuuluvan asiaan... Tollerin kuuluu olla hiljaa työskentelevä ja tasapainoinen joskin intensiivinen (metsästys)koira ja jos onkin niin, että rodussa on liikaa vuotavia ja hermoheikkoja koiria jotka eivät oikeasti edes nosta riitaa, niin ei se kyllä ole mikään vitsailun paikka. Toivottavasti ei tuolta kenellekään jää se fiilis että itsehillintää tai luopumista on tollerin kanssa ihan turha harjoitella kun "kiljuminen kuuluu asiaan". Facebook on monessa asiassa oikein kiva, mutta välillä ei vaan jaksa :D
VastaaPoistaNojoo, niinhän se on, että eiköhän näitä "ihania" ihmisiä riitä joka rodun parista. Ei auta kuin itse yrittää levittää sitä todenmukaisempaa kuvaa rodusta ja toivoa, että joku edes kuuntelisi.
PoistaMua ärsyttää aina nämä kyselyt, vaatiiko kaikki kasvattajat harrastuksia ja näyttelyitä ja eikö kenellekään ole tärkeintä hyvä koti. Siis voi hyvää päivää. Sulkeeko nämä jotenkin toisensa pois... Suurin osa collieista menee täysin kotikoiriksi niin aika vähissä on kasvattajien mahdollisuudet vaatia mitään.
VastaaPoistaTästä olen kyllä niin samaa mieltä. Teki mieli kommentoida asiasta viimeisimpään asiaa käsittelevään keskusteluun, mutta kun mä en oikeasti enää jaksa saada sitä paskaa niskaani, niin annoin sitten olla.
PoistaVoin vaan kuvitella kasvattajan fiilikset näistä keskusteluista ja pentukyselyistä. Ja niinpä, täällä ainakin tuo harrastuskoira nauttii niiin paljon tekemisestä, etten uskoisi sen olevan niin onnellinen ilman harrastamista, ja harrastuskoiran lisäksi se on mulle älyttömän tärkeä perheenjäsen, eli kyllä harrastavakin koti voi olla hyvä, ehkäpä parempi. Se on surullista, että niin huonosti collieita saa harrastaviin koteihin, ja luulen osan olevan just näiden keskustelupalstojen syytä, missä mummat ja mammat kertoo collieiden olevan lähinnä vaan mielensäpahoittajia ja herkkiksiä.
PoistaHyvin kirjoitettu! :) Täällä tosin eri rotu, mutta yhtä mieltä olen siitä, ettei minkään rodun kuuluisi olla normaalia elämää haittaavan arka. Meillä toinen (mäyrä)koira oli pentuna melko arka, mutta määrätietoisella sosiaalistamisella siitä on tullut oikein pätevä harrastus- ja lenkkikaveri, joka pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Kunpa ihmiset jaksaisivat pennun ottaessaan panostaa siihen ensimmäiseen elinvuoteen, niin loppuelämä voisi sujua helpommin. (Toki koiraan täytyy panostaa koko sen elämän ajan, mutta ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan. :)
VastaaPoistaKiitos :) ja ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat, ja samaa mieltä ehdottomasti olen. On toki niitä teräshermoisia koiria, jotka ovat mahtavia ja toimivia arjessa, vaikka sosialistaminen olisikin jäänyt vähemmälle, mutta taitavat kyllä olla vähemmistössä nykypäivänä. Mielestäni ei voi rotua, kasvattajaa tai yksilöä haukkua, mikäli on itse ollut laiska, mutta samoin kuin on noita teräshermoisia koiria, on myös valitettavasti niitä heikompi hermoisia, joiden kanssa tavallinen tai suurikaan määrä sosialistamista ja totuttamista ei riitä :/ mutta vaikea kasvattajienkaan suunnata jalostustyötään oikeaan suuntaan, jos arkuuden takana ei olekaan perinnöllinen ongelma vaan kyse on nimenomaan sosialistamisen ja totuttamisen puuttumisesta.
Poista