Kesäkuinen kesälomaretki Kuusamossa jatkui Syötteen kansallispuiston yhden yön retkellä. Lähtöpaikaksi valikoitui Jaaskamon parkkipaikka lähinnä sillä kriteerillä, että päästiin joku järkevä, kahdessa päivässä kuljettava ja mahdollisimman rauhallinen rengasreitti. Jaaskamon "parkkipaikka" ei kyllä varsinainen parkkipaikka ollutkaan, pelkkä kääntöpaikka, jonka reunaan sai auton asetella. Muita autoja lähtöpaikalla ei ollutkaan, joten rauhallisuus ainakin onnistui. Lähdettiin matkaan joskus iltapäivästä ja käveltiin Lomaojan laavun kautta kohti Ahmavaaraa ja sen näköalapaikkoja.
Alkumatkasta polku kulki vanhassa kuusimetsässä ja oli kovin märkä ja vetinen, pitkospuita oli huonosti tai olivat sellaisessa kunnossa, ettei niistä juurikaan hyötyä ollut. Reilun kilometrin matka Lomaojan laavulle tuntui pitkältä helteisessä säässä ja pahimpia vesilätäköitä vältellen. Hengähdettiin hetki Lomaojan laavulla, ennen kuin jatkettiin kohti Ahmavaaraa. Koirat olivat hyvin oppineet jo taukokäytöksen, hyppäsivät laavun suojiin, pistivät maate ja Kelmi nukahtikin hetkessä. Polku oli heti kuivempaa, kun lähdettiin kiipeämään ylös kohti vaaran huippua. Paikoin nousu oli melko jyrkkääkin, tai ainakin rinkka selässä ja 28 asteen helteessä ja paahtavassa auringonpaisteessa se tuntui kovin jyrkältä. Koiriakin läähätytti, onneksi matkan varrella oli paljon pieniä puroja, joista koirat saivat juodakseen. Pidettiin lyhyt välipalatauko nousun puolivälissä ja pari kanssaretkeilijää kulki ohi. Varjossa hyttyset kiusasivat meitä ja koiria ja jatkettiin pian matkaa.
Nousu Ahmavaaran huipulle tuntui pitkältä, mutta lopputulos palkitsi. Ahmavaaran huipulla, 400 metriä merenpinnan yläpuolella, oli näköalapaikka ja -torni, joihin pysähdyttiin ottamaan kuvia ja huilaamaan. Näköalapaikalla pitkospuut/portaat olivat kovasti kunnostustöiden tarpeessa ja paikoin täysin käyttökelvottomatkin, mutta näköalatorni oli onneksi hyvässä kunnossa. Näköalapaikoilta avautui näkymä alas vanhoihin kuusimetsiin ja suoalueille. Koda olisi taas kovasti halunnut kiivetä näköalatorniin, mutta aiemmista kerroista viisastuneena kytkin sen tolppaan.
Maisemia ihailtuamme jatkoimme kohti Ahmatupaa, suunniteltua yöpaikkaamme. Matka alaspäin sujui paljon rattoisammin (yllättävää). Mutta polku oli paikoin kivikkoista ja pitkospuut olivat edelleenkin osin todella surkeat. Näköalapaikalta Ahmatuvalle matkaa kertyi kolmen kilometrin verran, mutta viimeiset kilometrit taittuivat melko nopeasti verrattuna alkumatkan lätäköiden väistelyyn ja helteiseen nousuun.
Ahmatuvalla oli porukkaa sekä varaus- että autiotuvan puolella. Autiotuvan puolella oli yksi koirakin, joten hyvä että oli teltta mukana. Ahmatuvalta löytyi myös kota ja varaustuvan asukkaille tarkoitettu sauna. Pystytettiin teltta ja paisteltiin trangialla iltaruokaa. Koda vaikutti väsyneeltä ja päästin sen telttaan huilaamaan. Iltatoimien jälkeen avasin teltan oven ja Koda piti oikeaa etutassuaan hetken aikaa ilmassa... sen
keväinen tassuvaiva oli alkanut taas oireilla :/
Yö teltassa sujui kolmen koiran kanssa taas melko ongelmitta. Kelmiä vähän ärsytti, kun ei löytynyt hyvää nukkumapaikkaa ja pari kertaa Lori yritti tunkea mun tyynylle. Koda nukkui pääosin mun jaloissa selällään jalat kohti taivasta. Yö oli melko lämmin eikä satanut, joten heräsin melko aikaisin siihen, että Kodalla ja Kelmillä tuli turhan kuuma. Noustiin ylös valmistelemaan aamupalaa, jotta päästäisiin jatkamaan matkaa hyvissä ajoin, ettei tarvitsisi helteessä hikoilla kuten edellisenä päivänä.
Ahmatuvalta jatkettiin Koiratupaa kohti, tämä osa reittiä kuului Ahmankierrokseen ja oli alkupätkältään suurimmaksi osaksi helppokulkuista (tylsää) sorattua polkua. Ennen Koiratuvalle saapumista ylitettiin pitkospuilla muutamia suoalueita. Maisemien katselu jäi hieman vähäiseksi, kun alkoi tihuttaa vettä ja iltapäiväksi oli rankempaa sadetta ja ukkostakin luvattu. Koiratuvalle päästyämme alkoikin melko kova sadekuuro ja pideltiin sadetta hetken aikaa tuvan terassilla. Sade kuitenkin taukosi nopeasti ja jatkettiin matkaa sen kummemmin taukoilematta.
Jatkettiin reippaasti matkaa kohti Toraslampea ja päivätupaa, jonka nuotiopaikalla keiteltiin vielä lounaat ja koirat kävivät lammessa viilentymässä, kun lämpötila oli sadekuuron jälkeen taas kohonnut lähes helteiseksi. Matka Toraslammilta autolle sujui melko mukavasti helppokulkuista polkua pitkin. Tosin paikoin reitin varrella oli tehty hakkuita ja polku oli leventynyt metsätyökoneiden mentäväksi tieksi. Viimeisillä kilometreillä koirien (etenkin Kodan) vauhtia kiihdyttämässä oli kaukana edellä kulkevat porot, joiden hajut kantautuivat suuren riistakoiran nenään. Viimeinen pätkä autolle päätettiin oikaista tien kautta, kun polku muuttui taas vetiseksi.
Kahden päivän retkelle kilometrejä kertyi kaiketi noin kaksikymmentä kilometriä. Reittivalinta olisi voinut olla parempi, pitkospuut olivat paikoin todella kehnossa kunnossa ja polku vetinen. Juurikaan vastaantulijoita ei ollut, vaikkakin Ahmatuvalla useampi retkiseurue majoittui. Kodan tassukaan ei toisena päivänä näyttänyt vaivaavan, mutta sai kuitenkin seuraavat päivät huilata retkeilystä.
Kiira, Koda & Kelmi
ps. valitettavasti en jostain syystä pysty vastaamaan blogin kommentteihin tällä hetkellä, selvittelen ongelman syytä
