Riisitunturin kansallispuisto

Kesälomaviikon maanantaille oltiin suunniteltu päiväretkeä Riisitunturin kansallispuistoon. Pidemmät vaellukset tavallaan houkuttelee, mutta koska mukana reissussa on vasta alle vuoden ikäinen Kelmi, retkeilyn suhteen kokematon Lori ja jotenkin vielä epäselvästi ja vaihtelevasti ei-täysin-terve Koda, on mentävä niiden ehdoilla. Ehkäpä ensi vuonna jotain vaativampaa! No mutta, maanantaina aloitettiin aamu hitaasti ja vasta puolen päivän aikoihin startattiin mökiltä kohti Posiota ja Riisitunturia. Matka mökiltä kesti noin 45 minuuttia ja tie oli ihan mukava ajella.

Ajettiin Riisitunturin pääparkkipaikalle, jossa oli parkissa kymmenkunta muuta autoa. Oltiin päätetty kiertää päivän aikana reilun kymmenen kilometrin pituinen Riisin Rietas -rengasreitti. Ilma parkkipaikalla vaikutti viileältä, jonkin verran tuulistakin oli, mietittiin Iitan kanssa molemmat, onko meillä tarpeeksi vaatetta päällä. Tilanne korjaantui kuitenkin jo ensimmäisen sadan metrin kävelyn jälkeen, liikkuminen pitää lämpimänä. Reitti oli pääosin helppokulkuista, osin poluille oli kannettu hienojakoista soraa kulkemista helpottamaan, tosin nousuja ja laskuja tunturireitti tietenkin sisälsi runsaasti. Alusta lähtien reitti lähti kohoamaan ylöspäin, kohti Riisitunturin huippua. Kevät oli vasta alkutekijöissään näin pohjoisessa, koivujen silmut olivat vasta aukeamaisillaan, hyttysiä tai mäkäräisiä ei vielä ollut kiusaamassa kulkijaa.

Kavutessamme kohti Riisitunturin huippua muuttui maisema karummaksi ja puut vähenivät, enää ei ollut tietoakaan palelemisesta. Ohitettiin muutama maisemia ihaileva porukka matkalla huipulle ja pysähdyttiin itsekin pariin otteeseen kuvailemaan upeita maisemia. Noin kahden kilometrin kävelyn jälkeen saavuttiin huipulle, josta avautui hienot näkymät Kitkajärvelle. Ihailtiin hetki maisemia ennen kuin lähdettiin laskeutumaan reitin mukaisesti tunturin toisen puoleista rinnettä takaisin alas. Tunturin juurella kuljettiin pitkospuita pitkin yli suoalueiden, kosteikkojen ja pienien ja vähän isompienkin purojen kunnes saavuttiin ensimmäiselle taukopaikalle, Uusisuonlammen rannalla olevalle laavulle.

Laavulla ei ollut saapuessamme muita ja saatiin tavarat ja koirat laavuun juuri, kun iholle tippui muutama sadepisara. Koda kömpi heti laavun perimmäiseen nurkkaan ja sulki silmänsä, nuoriso jaksoi hetken aikaa sählätä, mutta rauhottuivat nekin lopulta esimerkilliseen taukokäytökseen. Saatiin laavulle pian seuraakin, mutta koirat jatkoivat rauhassa lepäilyä, täytyy kyllä olla ylpeä niistä. Syötiin evässämpylät ja paistettiin makkarat nuotiolla ennen kuin jatkettiin matkaa.

Reitin seuraava osuus oli reilun neljän kilometrin pituinen ja alkoi helppikulkuisella osuudella, jossa kuljettiin Uusisuon läpi pitkospuita pitkin. Tämän jälkeen kiivettiin hieman ylemmäs, Nuolivaaran rinteille ja kuljettiin taas hieman kuivemmassa ja karummassa maastossa. Koirat alkoivat hieman näyttää väsymyksen merkkejä, jäivät enemmän taas haistelemaan ja hieman hidastelivat. Sää oli aikalailla loistava retkeilyyn, poutainen, lämpötila reilu kymmenen astetta, kevyt tuuli viilentämässä ja ohut pilvikerros suojaamassa auringolta. Pian laskeuduttiin vaaran rinteiltä takaisin laaksoon, jossa käveltiin Riisisuon ylittävillä pitkospuilla. Hetken matkaa pitkospuita käveltyämme ja useita puroja ylitettyämme lähdettiin taas kapuamaan ylöspäin kohti Pienen Riisitunturin ja Soilunvaaran huippuja.

 

 

Hetken kiivettyämme tultiin toiselle taukopaikalle, Soilun laavulle, josta edellinen porukka oli ilmeisesti vain hetkeä aiemmin poistunut, nuotiopaikalla vielä muutama puu savusi. Saatiin taas koirat lepäilemään laavuun ja ehdittiin laittaa trangialla vettä kiehumaan, kun kaksi muuta retkiporukkaa saapui seuraksemme. Toisessa porukassa oli koira mukana ja siitä huolimatta meidän koirat makoilivat levollisesti laavussa, Koda ja Kelmi nukahtivatkin kunnolla. Keitettiin pastaa trangialla ja juotiin jälkiruokakahvit päälle, istuskeltiin rauhassa ja muut seurueet jatkoivatkin matkaa ennen meitä.

Tauon jälkeen jatkettiin kiipeämistä kohti Pienen Riisitunturin huippua. Polut täällä olivat hieman huonokuntoisempia, tai siis lähinnä märkiä ja mutaisia. Muita kulkijoita ei enää juurikaan näkynyt ja saatiin nauttia omasta rauhasta ja hiljaisuudesta. Koirien voimat olivat selvästi tauon aikana palautuneet ja ne liikkuivat taas innokkaammin. Ne joivat pienistä tunturilammikoista raikasta vettä ja Kelmi kävi jokaisessa lammikossa myös kahlaamassa. Tunturin huippua kohden meidän kaikkien vauhti taas hiljeni, mutta näkymät huipulta olivat kyllä taas kiipeilemisen arvoiset. Huipulta avautui näkymä alas Riisisuolle, jonka poikki olimme hetki sitten kävelleet, kauempana kohosi Nuolivaaran rinteet ja toisella puolella Riisitunturin huiput.

Pidettiin huipulla pieni kuvaus- ja sometustauko ennen kuin lähdettiin taas laskeutumaan. Laskeutuminen tunturista oli itseasiassa rankempaa kuin kiipeäminen, kun koirat vähänkään vetää hihnassa, täytyy laittaa reilusti jalkalihaksia peliin jarruttaakseen menoa. Onneksi koiratkin alkoivat olla vähän väsyneitä useamman tunnin kävelyn jälkeen ja vetäminen oli aika maltillista jo. Oltiin jo päästy koko tunturin rinne alas ja laskeuduttu Riisitunturin autiotuvalle, kun huomasin, että kameran linssinsuojus on tippunut matkasta. Ja ei muuta kuin uudelleen suunta ylöspäin. Koiratkin jo mulkoilivat epäuskoisina, kun käännyttiin takaisin. Vajaan kilometrin verran jouduttiin palaamaan takaisin ennen kuin linssinsuojus lopulta löytyi, ei kuitenkaan jouduttu huipulle asti uudestaan kiipeämään.

 

Päästiin lopulta takaisin kohtaan, jossa oltiin käännytty ympäri ja koirienkin vauhti taas kiihtyi. Loppumatka Riisitunturin autiotuvalta takaisin parkkipaikalle olikin melko helppokulkuista ja loivaa alamäkeä halki havumetsien. Alkoi itselläkin jo jalka painaa ja polulla oleviin juurakoihin ja kiviin meinasi välillä kompuroida, kun ei jaksanut jalkaa nostaa riittävästi. Kaikki koiratkin näyttivät olevan levon tarpeessa, kun saavuttiin kuuden ja puolen tunnin jälkeen takaisin autolle.

Riisin Rietas oli oikein sopivan pituinen lenkki päiväseltään kuljettavaksi ja sen varrella näki monenlaisia upeita maisemia. Ruuhkaa reitillä ei näin arkipäivänä alkukesästä ainakaan ollut ja koirienkin kanssa kulkeminen oli helppoa. Suosittelen lämpimästi!


Reissut jatkuu!

Kiira, Koda & Kelmi

Tiilikkajärven kansallispuisto

Lauantaina käynnistyi meidän kauan odotettu kesälomareissu Kuusamoon Iitan ja Lori -bortsun kanssa. Lomaa alettiin suunnitella joskus talvella ja vihdoin loman aika koitti. Lähdettiin matkaan Tampereelta lauantaina aamulla, mukana neljä koiraa ja suksiboksi täynnä tavaraa, kyllä pääsi mun perheauto Foordi todelliseen testiin. Ajettiin Iisalmeen, jonne Iitan toinen bortsu Pai jäi hoitoon meidän reissun ajaksi vanhan polvivamman vuoksi. Matka jatkui Iisalmesta Rautavaaraan Tiilikkajärven kansallispuistoon, jossa oli tarkoitus yöpyä ensimmäinen yö. Meillä oli Kuusamosta mökki varattuna sunnuntaista lähtien ja näin saatiin paitsi katkaistua pitkää ajomatkaa, myös yksi yö lisää pituutta lomareissulle.

Saavuttiin Tiilikkajärven Sammakkotammen pysäköintipaikalle kuuden jälkeen lauantai-iltana ja rinkkojen säätämisen jälkeen lähdettiin kävelemään Uiton kierto -nimistä rengasreittiä myötäpäivään. Pitkän ajomatkan jälkeen koirissa oli energiaa ja alkuun meinasi hihnassa kävely olla vähän mälsää, etenkin Kelmin mielestä, joka ei oikeastaan juuri koskaan edes lenkkeile hihnassa. Kelmi on myös vähän ihastunut Lori -bortsuun ja kiltisti polulla kävelemisen sijaan mielummin rymyäisi ihanan bortsuneidin kanssa pusikoissa. Nopeasti Kelmikin kuitenkin rauhottui ja tottui kävelemään meidän tahdissa. Koda sen sijaan meni polkuja kuin vanha tekijä, vaikkakin pitkästä aikaa selässä oleva reppu hieman alkumatkasta ärsytti.

Uiton kierron alkumatka oli melko mäkistä ja kivistä maastoa ja hiki tuli kävellessä nopeasti. Reitti kulki vuoroin järvien rantoja ja vuoroin nousi mäntymetsien keskellä kulkevien harjujen päälle. Kuljettiin reittiä noin puoleen väliin ja poikettiin Venäjänhiekalle, jossa oli tarkoitus viettää yö telttaillen. Satunnaisesti alkoi tippua pisara vettä kasvoille. Ehdittiin kuitenkin Venäjänhiekan upealle hiekkarannalle ennen sateen yltymistä, mutta tuuli oli jo kovempaa sadetta enteilevä. Rannalla näkyi kaksi muuta telttaa ja jäätiin suosiolla hieman syrjempään koiralauman kanssa. Saatiin teltta kasattua ja ehdittiin ruoatkin lämmittää ennen sateen alkua. Kelmi ja Lori pääsivät hieman rallattamaan hiekkarannalle ennen telttaan vetäytymistä, uimaan niitä ei valitettavasti viitsinyt päästää, vaikka olisivat varmasti mielellään käyneet iltauinnilla.

Ruokailun jälkeen kello olikin jo yli kymmenen ja kömmittiin telttaan. Tarkoituksena oli, että Koda nukkuisi teltan absidissa ja nuoremmat ja kokemattomammat retkikoirat Kelmi ja Lori teltan sisällä. Koda ei juurikaan arvosta toisten koirien läheisyyttä ja ajattelin, että se lähinnä stressaantuisi tai hermostuisi ahtaassa teltassa nukkumisesta. Se kuitenkin tunki tilaisuuden tullen päänsä teltan ovesta teltan sisäpuolelle ja lopulta päätettiin päästää Kodakin sisälle nukkumaan. Tiivis tunnelma kolmen hengen teltassa toki oli kahden ihmisen ja kolmen koiran kanssa, mutta läheisyys lämmitti ja viileä yö sujui varmasti meillä kaikilla mukavammin tiiviin tunnelman ansiosta.

Yön aikana satoi osin melko reippaastikin, sadepisarat rummuttivat teltan kattoa ja kosteus hiipi teltan lattian läpi. Koda ja Kelmi molemmat nukkuivat melko rauhallisesti, muutamia kertoja korjasivat toki nukkumisasentoaan tai vaihtoivat paikkaa. Kelmi nukkui teltassa ensimmäistä kertaa elämässään ja aivan ongelmitta, eikä Kodaakaan läheisyys ja ahtaus ahdistanut ollenkaan. Ajattelin, että niillä olisi viileä ja koska mulla oli turhankin lämmin omassa makuupussissani, levitin sen peitoksi ja tarjosin koirien päälle, jotka eivät elettäni juurikaan arvostaneet vaan siirtyivät heti kauemmas musta, teltan viileitä sisäseiniä vasten.

Aamu valkeni hieman pilvisenä, melko viileänä ja tuulisena, enää ei kuitenkaan onneksi satanut. Koirat alkoivat kaivata ulos ahtaasta teltasta. Koirat pääsivät ottamaan hiekkarannalla lyhyet aamuspurtit ja ravistamaan viileän ja kostean yön aikana muodostuneet kankeudet lihaksistaan. Lämmitettiin trangialla aamupuurot ja -kahvit, pakattiin märkä teltta ja muut varusteet takaisin rinkkoihin ja lopulta jatkettiin matkaa noin kymmenen aikaan aamusta.

Uiton kierron jälkimmäinen puolisko oli helppokulkuisempaa kuin ensimmäinen. Heti alkumatkasta ylitettiin hieno silta, josta avautui upeat järvimaisemat. Muutoin sunnuntain reitti kulki lähinnä suoalueita ylittäviä pitkospuita pitkin, joista toisinaan lyhyeksi hetkeksi siirryttiin kulkemaan kuiviin, helppokulkuisiin, tasaisiin kangasmetsiin. Kelmi olisi kävellyt monessa kohdassa mielummin suossa kuin pitkospuita, mutta muutoin käyttäytyi esimerkillisesti. Pian puolen päivän jälkeen, noin neljän kilometrin kävelyn jälkeen saavuttiin takaisin Sammakkotammen parkkipaikalle ja jatkettiin matkaa kohti Kuusamoa.

 

Jatkossa lisää kesälomatunnelmia!

Kiira, Koda & Kelmi