Waka, Koda, Savu ja Louna
© Sofia Kovalainen
Jenny oli katsonut meille kartasta reitin valmiiksi, tarkoituksena oli kävellä metsäpolkuja pitkin Kurun Suolijärven lähistöllä sijaitsevalle laavulle pienien mutkien kautta, jotta matkaa kertyisi enemmän ja saataisiin nauttia luonnosta, tarkoituksena oli nähdä esimerkiksi Kotajärvi ja Pikku-Suolijärvi. Oltiin kyllä varauduttu siihen, että saatettaisiin olla ensimmäiset kävelemässä tänä talvena näitä polkuja, mutta maaston vaikeakulkuisuus pääsi silti yllättämään. Matka taittui todella hitaasti ja jo ensimmäisen kilometrin jälkeen hartioita särki, hiki valui ja syke nousi. Eipähän ainakaan ehtinyt tulla kylmä!
Kaikki neljä koiraa tulivat mukavasti toimeen keskenään, ottivat puolen tunnin välein pienen leikkitauon ja joko painivat, vetivät keppejä tai juoksivat ympyrää metsässä. Ne hyppivät kaatuneiden puunrunkojen yli, juoksivat jäätyneissä ojien uomissa pudoten myös välillä tassuja myöden jääkylmään veteen, joivat kylmää vettä jäiden alta, kiipeilivät kallioille laskeutuen sieltä kukin omalla tyylillään alas (Koda naama edellä sammalikkoon) ja välillä myös kävelivät omistajien vierellä rauhallisina ennen seuraavaa leikkitaukoa.
© Sofia Kovalainen
© Sofia Kovalainen
Niin hyvää puuta...
© Sofia Kovalainen
Sää ei suosinut meidän taivaltamme, lauantaina lämpötila oli nollassa, satoi märkää lunta, hanki upotti joka toisella askeleella ja kengät kastuivat nopeasti. Koda oli ensimmäisen puolen tunnin jälkeen jo aivan kamalan näköinen ja lumimöykyt paakkuuntuivat pahasti sen tassukarvoihin. Loppuillasta hakkasin puukolla nyrkin kokoista jäämöykkyä hajalle, jotta saisin irroitettua sen Kodan tassusta. Sää ei ollut valokuvaamisellekaan otollisin, taivas oli pilvessä, metsässä oli turhan hämärää ja lumisade aiheutti paljon kohinaa kuviin ja häiritsi tarkentamista.
Alkuperäiseen suunnitelmaan ei kuulunut järvien ylittämistä, mutta matkan taittuessa tuhottoman hitaasti päätimme hetkeksi helpottaa kulkuamme kävelemällä varovasti rannan tuntumassa jäitä pitkin sen sijaan, että olisimme rannalla rämpineet umpimetsässä kaatuneita puita ja risuja väistellen. Jätettiin myös suosiolla muutama piste reitiltämme pois ja pistettiin sen avulla reitin mutkia vähän suoremmiksi. Matka tuntui vain jatkuvan, märät jalat palelivat, hartiat olivat kuin tulessa ja mun kesäkuussa murtama varpaani alkoi oireilla ensimmäistä kertaa elokuun jälkeen, vaikeakulkuinen maasto vaati kaikkien varpaiden käyttämistä ihan eri tavalla kuin helpommat metsämaastot puhumattakaan normaalista kävelystä. Viimein muutaman tunnin rämpimisen jälkeen päästiin pienelle tielle, jota pitkin pääsisi laavulle johtavalle polulle. Huokaus. Ei enää risukkoja, kaatuneita puita, epäselviä polkuja ja upottavia ojia ylitettävänä.
Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen. Metsätieltä kääntyvä polku alkoi kyllä lupaavasti, kaatuneet puut oli sahattu kahtia ja raivattu polulta sivuun ja puissa roikkui punaisia nauhoja merkiksi lähestyvästä laavusta. Kunnes polku loppui kuin seinään. Joka puolella edessä pelkkää risukkoa ja tiivistä aluskasvillisuutta, ei merkkiäkään polusta. Lähdettiin siis taas rämpimään risukkoon ja taisi siinä vielä kertaalleen Sofian jalka upota jäiden läpi ojaan ennen kuin löydettiin takaisin polulle. Lopulta kuuden kilometrin ja muutaman tunnin vaelluksen jälkeen löysimme laavun.
Vaikka emme matkalla kohdanneet ainuttakaan vastaantulijaa, emme nähneet tai kuulleet merkkiäkään muista ihmisistä, oli laavun nuotiopaikalla pieni hiillos, kun saavuimme paikalle. Nopeasti lisää halkoja puuvajasta nuotioon ja pari sytytyspalaa mukaan, jotta varmasti saisimme hiilloksen hyödynnettyä. Puut syttyivät nopeasti ja kaikki ojentelivat käsiään ja jalkojaan kohti lämpöä. Olimme selvinneet yöpymispaikalle!
Jäämöykkyjen poisto-operaatio tassukarvoista
Muu lauma katselee herkkuja, Koda tuijottaa kameraan :D
© Sofia Kovalainen
Leiripaikalta löytyi ulkovessa, paljon kuivia halkoja poltettavaksi ja tilava laavu, johon mahtuisimme koirien kanssa hyvin nukkumaan, ja koirillakin olisi kaikilla hyvin omaa tilaa.
Kun tavarat oli purettu ja nuotio saatu kunnolla syttymään, tehtiin jauhelihaspaghettia. Jenny oli kuivattanut aineet valmiiksi ja leiripaikan vierestä löytyi puro, josta saatiin helposti vettä sekä ruokiin että koirille juotavaksi. Lisäksi paistettiin nuotiolla makkarat, suklaabanaanit ja keitettiin purovettä kaakaota varten. Koirat pyörivät tiiviisti ympärillä ruuan toivossa ja saivat pari riitaakin aikaiseksi siitä, kenellä olisi oikeus syödä ensin. Saatuaan vatsansa täyteen koiralauma kuitenkin rauhoittui.
Nopeasti syöminkien ja märkien kenkien ja sukkien kuivailun jälkeen alkoi sekä meitä että koiria väsyttää ja vetäydyttiin jo ennen yhdeksää makuupusseihin. Koirat nukkuivat kaikki myös laavussa ja yöllä lämpötila tippui selvästi pakkasen puolelle. Muutamaan otteeseen lauman vahtikoira Louna ärähti muille koirille laavussa liikkumisesta ja kävi ainakin kerran laavun ulkopuolella tarkistamassa tilanteen. Koda nukkui alkuyön laavun oviaukolla, mutta siirtyi ilman viiletessä nukkumaan kerälle ihan mun pään viereen. Waka nukkui puolet yöstä mun jalkojen päällä, joten varpaat pysyivät edes sen aikaa lämpöisinä.
Aamupuuro valmistumassa
© Sofia Kovalainen
© Sofia Kovalainen
Aamu valkeni kylmänä ja pilvisenä, mutta poutaisena. Heräiltiin hieman ennen kahdeksaa ja sytytettiin heti valkea, jotta saataisiin kohmeiset varpaat ja sormet lämpimiksi. Kengät olivat edelleen märät, tai nyt lähinnä jäätyneet kylmiksi ja kankeiksi. Jennyn vinkistä laitoin sukan ja kengän väliin muovipussit, jotta vaihtosukat pysyisivät mahdollisimman pitkään kuivina. Aamupalaksi keiteltiin puuroa ja heitettiin joukkoon pakastevadelmia ja banaania.
Koirat olivat selvästi saaneet hyvin levättyä yön aikana ja olivatkin täynnä leikkienergiaa heti aamusta. Hyvä niin, sillä juostessa ja leikkiessä ne saivat itsensä nopeasti taas lämpimiksi. Eiliset riidat ruuasta oli unohdettu ja laumautumista oli selvästi tapahtunut yön aikana. Täysillä juostiin laavua ympäri, haukuttiin, vedettiin keppejä kolmeen eri suuntaan ja painittiin lumessa. Saatiin me koirat hetkeksi kuitenkin rauhoittumaan kuvausta varten. Waka ja Savu olivat oikeen hienosti paikallaan, mutta lauman riiviöillä Lounalla ja Kodalla ei meinannut maltti aivan riittää rivissä istumiseen.
Puolilta päivin porukalla oli taas rinkat pakattuna, maha täynnä aamupalasta ja märät kengät jalassa valmiina suuntaamaan takaisin autolle. Paluumatka talsittiin tietä pitkin, jotta matka taittuisi edellistä päivää sujuvammin. Koda käveli miltei koko matkan mun vieressä eikä enää jaksanut oikeestaan osallistua pentujen riehumiseen. Muutaman spurtin sekin kuitenkin jaksoi ottaa. Paluumatka oli miltei yhtä pitkä kuin edellisenä päivänä kävelemämme kuusi kilometriä, mutta aikaa kului vain reilu tunti, lauantain maasto oli tosiaan ollut raskasta kulkea. Pakkauduttiin autoon ja koirat nukahtivat nopeasti omille paikoilleen, kunhan Koda oli saanut Lounan häädettyä takakontista takapenkille.
Waka, Louna, Savu ja Koda
© Jenny Piittinen
© Sofia Kovalainen
Reissusta jäi väsynyt, mutta onnellinen olo, pää oli totaalisen tyhjentynyt koulustressistä. Ihana hiljaisuus luonnossa, leirinuotion räiske, elämän ensimmäinen yö laavussa, koirien laumautuminen, paljon puhetta koirankoulutuksesta ja jalostuksesta, naurua koirien (lähinnä Lounan) töppäilyille, hyvää ja täyttävää retkievästä, lämmintä kaakaota ja koirien ilojen seuraamista. Näillä energioilla jaksaa taas opiskella!
Alla vielä Jennyn kuvaama ja kokoama video minivaellukselta, nauttikaahan :)
Kiitos seurasta Sofia, Jenny ja hienot koirat!
Kiira & Koda
