Naperoretki Seitsemisellä

Torstaina lähdettiin Jennyn ja Savun kanssa naperoretkelle Seitsemiselle, naperoretki kyseessä siis siksi, että mukaan lähti myös Jennyn Papu (=vauvan somenimi ja vähän ilmeisesti oikeakin :D) kantorepussa ja multa lähti mukaan ainoastaan Kelmi. Täytyyhän tuo penneli nyt pennusta asti totuttaa retkeilyn ihmeelliseen maailmaan. Reitiksi Jenny valikoi meille viiden kilometrin mittaisen, helppokulkuisen Harjupolun, joka lähti Seitsemisen luontokeskukselta. Tavattiin luontokeskuksen parkkipaikalla aamupäivästä, minä nykyisen, hyvin ärsyttävän tapani mukaan hieman myöhässä.

Päästettiin Kelmi ja Savu tutustumaan ja Savun hetki mulkoiltua ja haisteltua pikku-Kodaa hieman epäluuloisena, tulivat ne juttuun yllättävänkin hyvin ja helposti. Kelmi on kyllä kaikessa reippaudessaan niin helppo pentu, tähän mennessä jokainen tapaamamme koira on hyväksynyt pikkuriiviön läsnäolon hyvinkin nopeasti. Yritimme alkuun ottaa muutamat kuvat, mutta riiviöpenneli täynnä energiaa ja paikallaan istuminen ei ollut oikein toimiva yhtälö, joten päätettiin jättää kuvailut myöhemmälle ja lähdettiin polulle.

Polku oli tosiaan helppokulkuinen, leveä ja maasto melko tasaista mäntymetsää, juurakoita jonkin verran siellä täällä, mutta metsässä jo paljonkin liikkuneena Kelmi liikkui hyvin sujuvasti matkassamme. Pikkuinen Papu nautti repussa maisemista ja pian nukahtikin. Huolimatta siitä, että oltiin kansallispuistossa, sai Kelmi kulkea vapaana. Se on kuitenkin niin vauva vielä, että pysyy kyllä kannoilla ja on niin ahne, että on salamana paikalla, kun kutsutaan. Eikä tuollaista pientä ole mielestäni mitään järkeä kytkeä hihnaan, saa mennä omaan tahtiin ja omalla fiiliksellä.

Alkumatkan saimme kävellä ihan itseksemme, omassa mahtavassa seurassamme. Olipas kiva päästä pitkästä aikaa Jennyn kanssa vaihtamaan kuulumisia (tai no, ollaan nyt rehellisiä, lähinnä puhumaan koirista :D). Viimeisestä yhteisestä retkestä oli vierähtänyt jo yli vuosi, joten naperoretki oli enemmän kuin aiheellinen. Emme pitäneet kummempaa kiirettä, Kelmin, mutta myös kiireettömyydestä nauttimisen vuoksi. Reilun tunnin käveltyämme polulle oli kaatunut iso puunrunko, otimme siinä muutamat kuvat ja lopulta päätimme istahtaa puunrungolle taukoa viettämään. Söimme eväsleivät ja vähän suklaata, koirat hetken aikaa painivat ja lopulta rauhoittuivat omiin oloihinsa makaamaan. Puunrungolla istuessamme useampikin seurue ohitti meidät ja lopulta yhden saksalaisen retkiseurueen kanssa ohittelimme loppureitin ajan vuorotellen toisiamme.

Loppureitistä ylitimme useampia suoalueita pitkospuita pitkin. Alkumatkan pitkospuut olivat sopivia pennullekin, leveät lankut ja lankkujen väli olematon. Loppumatkasta uudistetut pitkospuut olivat kolmiosaisia, ohuet lankut ja lankkujen välit pentutassun mentävät - Kelmi sai (tai joutui) siis sylimatkustajaksi. Ehkä hyväkin niin, viimeisen kilometrin aikana tuli muutama jyrkempi nousu ja lasku ja pentu alkoi jo näyttää hieman väsähtäneeltä. Viimeisen, oikein hien pintaan nostattavan ylämäen jälkeen saavuttiinkin onneksi takaisin luontokeskuksen pihaan.

Luontokeskukselle olivat hyväkäytöksiset koirat (eli siis todellakin kaikki Kelminaattorit) tervetulleita. Ostettiin ravintolasta lämpimät juomat ja istuttiin hengähtämään ja valokuvia katselemaan. Savu nukahti pöydän alle ja Kelmi keskelle lattiaa - siinä istuskellessamme muutama seurue sen yli kävelikin, mutta pentu veteli sikeitä, minkä kerkesi. Käytiin vielä luontokeskuksen näyttelykin läpi, Savu ihmetteli täytettyjä eläimiä ja Kelmi etsi parasta nukkumapaikkaa. Napattiin vielä muutamat valokuvat ja lähdettiin kotiin uusia retkiä suunnittelemaan!

Kelmi oli hieno retkinapero <3

Kiira, Koda & Kelmi

kuvat © Jenny P

Tervetuloa kotiin Kelmi!

Maanantaina saapui kotiin pienen pieni Kelmi, nimensä mukaisesti riiviö, terävähampainen hirviö, oikea Kelminaattori. Kävin hakemassa Kelmin aamupäivällä yhdessä opiskelukaverini kanssa, joka otti Kelmin veljen Hugon itselleen. Kaikki pennut olivat reippaana vastassa portilla, Hugo tarttui ensimmäisenä mun kameran hihnaan ja päästi kunnon pörinät. Automatka kotiin sujui yllättävän hyvin, molemmat pennut oksensivat kertaalleen, mutta muutoin olivat melko rauhassa.

Kotona Kelmi oli heti reippaana, isäkoira Koda kävi haistamassa pentua ja lähti korvat luimussa järkyttyneenä karkuun. Toistaiseksi vielä väistöliikkeet kotona jatkuu, mutta yhdessä "lenkeillä" Koda on ihan kiltisti pennun kanssa, välinpitämätön, mutta ei niin järkyttyneen näköinen. Kelmi on kesäpentuna jo melko sisäsiisti, toki vahinkoja vielä sattuu, kun itsellä on totuttelua pennun rytmiin, mutta hyvin se ilmoittaa hädästään ja pyrkii tekemään tarpeensa ulos.

Kelmi on todella reipas pentu, sosiaalinen, avoin, ahne, leikkisä ja sopeutuvainen. Pentu on oppinut hetkessä matkustamaan autossa, oleilemaan rauhassa makuuhuoneessa koiraportin takana (nojoo, mitä nyt välillä tappaa kevythäkkiä, hyppii yöpöydälle ja pureskelee sängyn jalkaa, mutta noin keskimäärin :D), osaa oman nimensä ja leikkii kovin hienosti kahden lelun leikkiä lelulla kuin lelulla ja myös vieraiden ihmisten kanssa.

Ollaan ehditty vajaassa viikossa käydä kahdella eri ulkokentällä leikkimässä, hakumaastossa rataa tallaamassa ja syömässä maalimiehiltä herkkuja (ja vähän maistella niiden sormiakin) ja aloitettu Jalosen Mikan tavoitteellisten pentujen tokotunnit. Ollaan harjoiteltu luopumista, katsekontaktia ja vähän pentujäljen alkeitakin, Kelmi on tosi nopeasti ehdollistunut namipalkkasanalle ja naksuttimelle.

Eilen käytiin IDA:n valokuvausstudiolla ottamassa Kelmistä pentukuvat ja isä&poika -kuvia (tulossa myöhemmin), Kelmi oli mahdoton riiviö, juoksenteli studiossa, pysyi paikallaan sekunnin murto-osan ja syöksyi vähän väliä repimään Idaa hiuksista. Kodaa ahdisti isä&poika -kuvia otettaessa pennun läheisyys, mutta pennun lopulta väsähtäessä saatiin kuvat parivaljakosta napattua. Vaikka pentu onkin Kodan mielestä aika ällö, se kuitenkin lopulta keksi, että pieni studio on ehkä paras paikka kokeilla ensimmäistä kertaa leikkiä pikkuriiviön kanssa.

Tänään vierailtiin pennun kanssa Nekalan Wuf -liikkeessä ja pentu ei ollut millänsäkään uudesta ympäristöstä ja hajuista - siellä se kipitteli valjaissa ja hihnassa (toista kertaa elämänsä aikana hihnassa) niin pätevänä ja reippaana ja meinasi varastaa Naturispötköt hyllystä. Ja kävi Kelmi muuten vaa'allakin, siihenkin polleana poikana asteli ihan itse ja istahti paikalleen vaa'an keskelle - 3,9-kiloa täyttä riiviöenergiaa.

Lisäksi käytiin Hatanpään Arboretumissa ihmettelemässä hälinää ja syöksyipä pentu aaltoja metsästäen järveenkin. Lopulta meininki eteni pentukoiran ensimmäisiin uimisyrityksiin. Uimisen jälkeen Kelmi säntäsi rannalle rähisemään aalloille, kunnes hyökkäsi valtavalla loikalla takaisin veteen. Märkäähän se oli ja meinasi Kelmille tulla kylmäkin, nopeasti nappasin pennun syliin lämmittelemään ja pian oli taas hyvä olla. Parhaillaan Kelmi näkee tyytyväisenä unia makuuhuoneessa ja ehdin hetkeksi pissa-kakka-syönsunlahkeet -rumbalta istua alas. Pennun tultua, pahimpien helteiden helpotuttua, treenikalenterin täyttyessä ja melko kuormittavan kesätyörupeaman ollessa takana päin, yritän aktivoitua taas bloginkin kanssa! :) saa laittaa postausideoitakin tulemaan, jos sellaisia sattuu olemaan mielessä!

 

 

Innolla odotan, mitä tästä mainiosta pikkuisesta Kelminaattorista vielä kehittyy <3

KKK