Päiväretki Koloveden kansallispuistossa

Tiistaina lähdettiin mökiltä käsin molempien koirien kanssa päiväretkelle Koloveden kansallispuistoon. Kolovesi on lähinnä vesitse koettava kansallispuisto saarineen ja luolineen, mutta lyhyen luontopolun avulla pääsee kävellenkin vähän kokemaan tunnelmaa. Nahkiaissalon luontopolku oli merkattu 3,3 kilometrin pituiseksi ja noin polun puolessa välissä oli nuotiopaikkakin, joten reitti tuntui pienelle Kelmille sopivalta. Meidän mökiltä tuli Kolovedelle ajomatkaa vajaa puolen tunnin verran, joten senkin puolesta sopiva päiväretkikohde.

Parkkipaikalla ei ollut meidän saapuessa muita autoja. Lähdettiin kävelemään rauhalliseen tahtiin luontopolkua vastapäivään. Reitti oli (jälkeenpäin tarkistettuna) merkattu vaativaksi lähinnä polun juurakkojen ja kivikkojen vuoksi, yksi jyrkkä ja suht pitkä nousukin luontopolulle mahtui. Kelmin motoriikka ja fysiikka on kehittynyt huimaa vauhtia Kodan kanssa leikkiessä ja metsässä lenkkeillessä, joten pentu selviytyi haastavasta maastosta ikäisekseen todella hyvin. Vaikeimpien paikkojen yli se sai tosin vielä olla sylimatkustajana.

Lohilahden nuotiopaikalle saavuttaessa tuntui kuin oltaisiin kävelty jo ainakin viisi kilometriä, vaikka kartan mukaan ei oltu vielä edes puolessa välissä. Ajattelin tosin tässä vaiheessa, että kartta on jotenkin piirretty kieroon. Tulentekopaikka oli mukavasti suht korkean betonirenkaan sisään rakennettu, ei tarvinnut siis murehtia, että Kelmi polttaisi itsensä. Sytytin nuotion, laitoin makkaran paistumaan, heitin Kelmille päiväruoan maastoon ja annoin Kodalle pari kuivattua kanafilettä pureskeltavaksi. Taukoiltiin kaikessa rauhassa, ilman kiirettä ja ihan keskenämme. Reitin aikana ei ollut näkynyt merkkiäkään muista retkeilijöistä, tosin oltiin liikkeellä syyskuun arkipäivänä.

 

 

Kolmen jälkeen jatkettiin matkaa. Loppureitti tuntui tajuttoman pitkältä. Kelmi väsähti selvästi ehkä kilometri taukopaikan jälkeen ja otin sen kantoon. Ensin kannoin hetken aikaa hartioilla, mutta tämän ollessa Kelmin mielestä hieman epämukava tapa matkustaa, sai se lopulta köllötellä selällään mun sylissä. Melko pitkän matkaa (ainakin siltä tuntui) käveltyä tultiin risteyskohtaan, toinen viitta osoitti p-aluetta ja toinen Lohilahtea, siis paikkaa, jossa taukoiltiin. Ilmeisesti tästä kohtaa olisi voinutkin oikoa, mutta luontoon.fi -sivustolta löytyvässä retkikohteen esitteessä tätä mahdollisuutta ei oltu karttaan piirretty. No, myöhäistä se enää oli. Hiki päässä ja hirvikärpästen kiusatessa reippailtiin loppumatka autolle, Kelmi nuokkui mun sylissä ja Koda haisteli riistaeläinten perään. Takaisin parkkialueelle saapuessamme oli toinen auto pysäköitynä ja kuski juuri lähdössä ajamaan poispäin, reitin varrella ei kuitenkaan vastaantulijoita näkynyt. Reitin haastavuus yllätti ja kolmen kilometrin ilmoitettu matka tuntui kyllä tuplasti pidemmältä, mutta selvittiin ehjinä takaisin autolle ja Kelmi kerryttää retkeilykokemusta hienosti.


Kiira, Koda & Kelmi